lauantai 30. kesäkuuta 2012

Laukaan näyttelyviikonloppu

 Hienosti ja mukavasti sujuneen näyttelyviikonlopun kruunasivat mukavat vieraat: Sini ja Nipa sekä Tia ja Jarkko mäyräkoirineen. Kaikenkaikkiaan perjantaina ja lauantaina meillä mellasti kahdeksan koiraa: Omat Omppu, Vela ja Ali, sijoitustyttöni Harmi, Harmin velipoika Nipa sekä mäykyt Dharma, Irina ja Svante. Sunnuntaina tuli vielä Harmin perhe kyläilemään. . Kiitos, kivaa oli!!
 
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Santtu hoidossa

Santun perhe oli reissuillaan ja sain pojan hoitoon pariksi päiväksi. Hienosti pärjäsivät koirat keskenään ja uimassakin kävimme. Varsinaisia vesipetoja:









sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kangasniemen näyttely

 Usva sai ihan ensimmäisessä näyttelyssään sertin ollen narttujen toiseksi paras. Myös arvostelu oli oikein erinomainen. Usva suhtautuu uusiin asioihin rennosti ja ennakkoluulottomasti, kuten myös tänään näyttelyssä. Se uinaili  myös rauhassa välillä näyttelyhäkissä, siinäkin elämänsä ensi kertaa! Kotipihassa otettiin vielä poseerauskuvat sertiruusukkeen ja pystin kanssa, palkaksi lensi pallo ja Usva perään.